Jyrki Rantaharju


Aloitin omatoimisesti painonpudotuksen keväällä 2009 painon ollessa noin 160kg. Tuolloin keinoinani oli vähäenerginen ruokavalio, suhteellisen kova aerobinen harjoittelu, sekä sittemmin kesällä 2009 alkanut kuntosalitreeni.

Vuoden 2010 alussa ryhdyin Hannun opastuksella laittamaan kuntosalitreenejäni parempaan kuntoon. Tässä vaiheessa en omilla ruokailuillani saanut enää tulosta, mutta kun ohjausten aikana salilla kuulin Hannulta vinkkejä päivittäisen ruokailun sisällön merkityksestä ja aloin kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota siihen mitä syön, nousivat ruokailumääräni huomattavasti ilman painonnousua!! Tässä vaiheessa päätin pyytää Hannua laittamaan ruokailuni totaalisesti kuntoon, minkä seurauksena ruokailuni energiamäärät nousivat entisestään ja oloni koheni huomattavasti!

Ruokavalioon totutteluun meni yllättävän vähän aikaa. Ei ollut helppoa alkaa elää säännöllistä elämää, syödä tarkasti ja unohtaa kaikki se ruoka, joka ei ruokavaliooni kuulu. Asiaa helpotti se, että ruokailut kasattiin omien tottumusteni pohjalta. Totuttelun jälkeen, kun kehonikin oli tottunut uuteen ruokavalioon, oli olo aivan mahtava :) Tunsin, että nyt olin menossa juuri siihen suuntaan, johon olin alusta asti halunnutkin, eli kohti pysyvää elämäntapamuutosta ja terveellistä elämää!!!

Nyt painoni on 94kg ja kovaa mennään eteenpäin. Hannun ansiosta minun ei ole tarvinnut kuin raportoida muutokset painossa ja fiiliksissä, sekä keskittyä tekemään niin kuin käsketään. Näin hommat on mennyt juuri niin kuin pitääkin :)  Kiitos Hannu!!!

Suosittelen Hannun ravintoanalyysiä, treeniohjelmia ja ohjauksia lämpimästi kaikille painonpudottajille sekä hyvinvointiin ja terveyteen panostaville!

Salilla tavataan!!

Jyrki Rantaharju