Viikonlopun molemmat pelit toteuttivat saman kaltaista kaavaa. Ottelun alkupuoliskolla KeLy antaa vastustajalle hieman eteen ja sen jälkeen aletaan ajamaan takaa. Lauantaina Kajaanin PaPas oli parempi luvuin 5-3 (0-0)(4-1)(1-2). Silmiinpistävintä ottelun loputtua olivat maalivahtien torjunnat: PaPas, Mikko Kähkönen 8 + 15 + 26 = 49 ja KeLy, Jesse Kamula 12 + 8 + 7 = 27. Tämä kertoo siitä, että varsinkin kolmannen erän KeLy painostuksessa, vastustajan maalivahti onnistui erinomaisesti. Sunnuntain SuomiCupin 5 kierroksen peli ISB:tä vastaan meni lähes saman kaavan mukaan. Kely päästi vastustajan 2-5 johtoasemaan jolloin loppukirivaihde meni päälle. Varsinainen peliaika päättyi tasan 5-5 ja jatkoaikakaan ei tuottanut tulosta muutamista maukkaista maalipaikoista huolimatta. Rangaistuslaukauksissa ISB oli terävämpi vieden voiton ja paikan kuudennelle kierrokselle.
Asennoituminen KeLyn leirissä on ollut hyvää näistä niukoista tappioista huolimatta. Usko tekemiseen on kova ja luotto siihen, että nämäkin tappiot kääntyvät vielä jossain vaiheessa eduksi, on vahva! KeLyn pelit jatkuvat tulevina viikonloppuina vieraskiertueilla jolloin vastaan asettuu seuraavat joukkueet: 28.11 TopTeam (Savonlinna), 5.12 Sbandy (Lahti) ja 6.12 ÅIF (Sipoo).