Reissumiehen viikonlopusta 4 pistettä KeLylle

 

Lauantaina 31.10 KeLy kohtasi kauden ensimmäisessä vierasottelussa LeBa-96 Kontioniemeltä.

Aamulla 8:00 aikaan matkaan lähtenyt Kellolaisjoukkue saikin karistettua ns ”bussijalat” kohtuullisen hyvin perinteisellä ”ufohavainnot viljapellossa” alkulämmittelyllä. Mukaan koko viikonlopun reissuun saatiin mukavat kolme hyökkäisketjua ja pakkiparia + maalivahdit joukkueenjohtajineen.

 

Itse peli alkoi klo. 16:30 ja fiilis joukkueen sisällä oli hyvä.

 

Ensimmäisen erän jälkeen KeLy huomasi olevansa jo 1-5 johtosaemassa. Maalit olivat tulleet hieman puskista, ainakin allekirjoittaneelle, koska itse pelitapahtumat olivat aikalailla fifty-fifty. Peli tuntui etenevän kohtuullisen vapautuneesti ja suoritukset olivat rennon jämäkköjä. Toiseen erään LeBa otti hieman enemmän pallollista roolia ja koittikin tällä tavalla saada parempaa otetta pelistä. Näin kävikin ja Kontioniemeläisjoukkue otti erävoiton lukemin 2-1. Tässä erässä KeLyn paineensietokyky mitattiin ja kaikesta huolimatta voidaankin sanoa, että se toimikin kohtuulllisen hyvin. Erän viimeiselle minuutille KeLy sai vielä tehtailtua maalin Teemu Södön maalatessa Harri keskisipilän esityöstä. Tällä maalilla olikin varmasti suuri merkitys pelin jatkoa ajatellen, koska maaliero kasvoi neljään (4-8). Kolmanteen erään lähdettiin siis neljän maalin turvin. Tämän myötä KeLyn voittoon tultaisiin vaatimaan varmaa oman pään- ja riskitöntä keskialueen pelaamista. Tässä KeLy onnistuikin mallikkaasti. LeBan painaessa päälle, onnistui Kellolaiset kaunistelemaan vielä loppulukemiksi 6-11.

 

Päällimmäiset tunnelmat pelistä: KeLyn tekeminen oli rentoa, Joukkuepeli toimi niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä sekä onnistumiset ruokkivat onnistumisia. Vastustaja pyöritti välillä palloa hyviä toveja, mutta vain näennäisesti. Hyökkääjä nro 87 tiedostettiin vaaralliseksi ja osoittautuikin sellaiseksi tehtaillessaan tehot 1+4

 

 

Sunnuntaina vastaan asettui Barbaarit Lappeenrannasta. Peli alkoi jo 11:00 aikaan, joten ylimääräistä luppoaikaa ei KeLyläisille jäänyt. Herätyksen jälkeen riprap aamulenkille, syömään ja hetkiseksi vielä istumaan linja-autoon.

 

Itse peli alkoi epätavallisissa merkeissä kun KeLylle merkkautettiin ensimmäinen jäähy ajassa 00:02. Syynä sääntöjenvastainen varuste tai vaatetus. Oli päässyt käymään niin, että Kellolaisryhmällä oli jäänyt vaaleat pelisukat Pohjoiseen. Kotijoukkueella oli myös käytössä tummat sukat, joten peliasuste oli liiaksi saman värinen. Tämä episodi ei kuitenkaan päässyt vaikuttamaan vierasjoukkueen latautumiseen. Ensimmäinen ja toinen erä mentiin tasaissa merkeissä ja erälukemat merkkautettiin luvuin 2-1, 1-1. Peli oli suhteellisen varovaista ja virheitä pyrittiin välttämään. KeLyläiset eivä saaneet näissä erissä omaa peliään rullaamaan toivotulla tavalla, joten erätauoilla painotettiinkin menttaliteettia – eiköhän rueta jo pelaamaan!

 

Näin kävikin, kun Södö ja nuorempi Krankan veljeksistä merkkauttivat yhteensä 3 maalia pöytäkirjaan kolmannessa erässä. Pelinloppua kohti Barbaarit painoivat päälle ja saivatkin kavennuksen aikaan kellon lyödessä 56:08. Tämän lähemmäs kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt joten loppulukemat kirjattiin lukemin 4-5 (2-1,1-1,1-3)

 

Päällimmäiset tunnelmat pelistä: Vaikea peli vierasjoukkueelle. Pienoisista uinahduksista huolimatta, rutiinitaso riitti kairaamaan tärkeät pisteet kotia Pohjoiseen. Vastustajalla oli alla pitkä tappioputki, mikä heijastuikin heidän tekemiseensä negatiivisesti.

 

 

Seuraava koitos tullaan pelaamaan Haukiputaan Jatulissa 8.11.2009 klo 15:00. Tällöin vastaan asettuu KSS Kuopiosta. Kyseinen joukkue on uusi tuttavuus KeLylle, joten tiedossa on varmasti mielenkiintoinen kamppailu. Tule sinäkin kannustamaan kotijoukkue voittoon!