Annika Tuoma

Opiskelen tällä hetkellä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa ja olen mukana Oulun
luistelukerhon muodostelmaluistelijoiden valmentamisessa. Arki pyörii siis koulun,
jäähallin ja Kempele Gymin ympärillä. Vuonna 2003 osallistuin fitness tulokkaiden SM-kilpailuihin Lahden Fitness Expossa, saldona hopea ja 2009 olin mukana Disco Dance:n muodostelma joukkueessa jolloin sijoituksena myös SM hopea.
 
Viikottainen liikuntamääräni on aika korkea, joka on muodostanut suurimman haasteen yrittäessäni saada lihaa luitten päälle, jo usean vuoden ajan. Niinkuin sanonta kuuluu: "urheilija ei tervettä päivää nää", pätee myös minun kohdallani.. Pienet loukkaantumiset, leikkaus ja flunssakierteet ovat olleet reenaamisen ja kehittymisen esteenä jo muutaman vuoden.

Keväällä -09 menin Kempele Gymille ostamaan vitamiineja ja lisäravinteita.
Olin loukannut maaliskuussa jalan, joka oli leikattu muutama vuosi aiemmin. Lähdin
salilta tuolloin mukanani Loistavat Skip:in vitamiinit ja palautusjuomajauhe, sekä
aika henkilökohtaiseen ohjaukseen, jossa Hannu jumppautti jalkavamman seurauksena epätasaisesti kiristyneet lantion tukilihakseni tasapainoon.
Kolmen viikon lihashuollon jälkeen minut edelleen ohjattiin selkäterapeutti
Matti Auralle, joka oikaisi rankani ja lantioni. Kempele Gym ja Matti Aura tekevät saumatonta yhteistyötä keskenään! Näinollen asiakkaana saan täydellistä palvelua, mikä on näinä päivinä harvinaista.

Kun olin paremmassa kunnossa, Hannu teki minulle OIKEANLAISEN ruokavalion ja
kuntosaliohjelman, jota olen noudattanut sekä Hannun, että Kyöstin ohjauksella.
Ensimmäistä kertaa sain tarttua hyvillä mielin salin pienimpiin puntteihin, keskittyä pelkästään liikkeiden tekniikan harjoittelemiseen ja minun heikoimpien
lihasryhmieni kehittämiseen tavoitteena lihaksiston tasapaino. On ollut suorastaan uskomatonta huomata, kuinka paljon liikeratojen hiominen ja puhtaus
vaikuttavat kehittymiseen. Toinen uskomaton asia on ollut oikea ruokavalio ja sen
vaikutus lihaskunnon kehitykseen ja yleiseen hyvinvointiin. Suurimmiksi haasteiksi on noussut vanhojen tekniikoiden "unohtaminen"  ja lihasten uudelleen hermottaminen. Mutta nyt sekin sujuu jo hymyssä suin :)

Vaikka tavoitepainoon ja -kroppaan on vielä matkaa, usko omaan kehittymiseen on
suurempi kuin koskaan. Kiitos siitä kuuluu Kempele Gymin Hannulle ja Kyöstille, sekä
toisille treenajille, jotka tekevät puntti jumpasta Kempele Gymillä mukavaa :)

~Annika~