Lopultakin

Lopultakin – tämä ruho alkaa taipua tahtooni.. On se s...tana sitkeässä.. Mikä ihme se on, ettei voi hyvällä uskoa vaan täytyy aina mennä vaikeimman ja ankeimman kautta. Nyt on tarjoiltu nälkää ja liikettä oikein urakalla, ja kas kas; ”läski alkaa sulaa silmissä” tai ainakin silmin havaittavaa muutosta on tapahtunut. Se on näköjään pakko taas todeta, että kun hermo kiristyy, niin saman tekee myös kroppa. Vaan en ole leppoisa läskinäkään ja rapeana täysin sietämätön... Kenelle minustakaan on koskaan mitään iloa. Hirveä ämmä ...

Ja voi jukoliste tuota rinnejuoksua; kuolema tulee joku kerta – sen verran on pumpussa rytmit sekaisin jo viidennen nousun jälkeen. Läähätän ja läkähdyn.. Lumi ja liukkaus antavat kivan lisäefektin tuohon hommaan.. Kesällä rinteestä nousi aamuhämärissä kaveriksi n. miljardi hyttystä; nyt onneksi vähemmän.. Hmmm.. Onkohan minusta tulossa yltiöpositiivinen ihminen..

Mitenkäs menee muuten.. No, työt hoidetaan varsin ammatillisesti mutta muuten alkaa sivistyksen ohut pinta rapisemaan . Sitä alkaa olla sellaisessa kestoärtymyksessä, että kaikki ulkopuolelta tulevat ”ylimääräiset” vaatimukset tuntuvat sietämättömältä häirinnältä... Sitä on aivan omalla, itsekeskeisellä planeetalla. Minun aamulenkki, minun aamupuuro, minun treeniaika, minun broiskut, minun ananakset.. Me, myself and I.. Ihan vaan kolmestaan keskenämme...

Treenit sujuu miten sujuu; tehdään aina sen parhaan jaksamisen mukaan. Niistä ei todellakaan kannata tehdä ongelmaa enää tässä vaiheessa; lihat on tehty ja nyt ne täytyy vaan yrittää säilyttää loppuun saakka.  Aerobisesta ei saisi tulla tämän leikin pääasiaa mutta helposti se sen roolin ottaa; enemmän ja enemmän.. Aamulla, treenin jälkeen ja jos vielä illallakin pikkuisen.. Pikkupaniikki läpilöysästä kisakunnosta ajaa kyllä järjenvalon aika himmeäksi.

Kuvia olen luvannut ja ne tulevat tässä. Vähän on jo nårppa laihtunut - vaan ei vielä likikään tarpeeksi. Su aamupaino vielä aika tanakka.. 69kg.. . Pia