Päässä vikaa

Nyt tämä on juuri sitä mistä jo aiemmin kirjoitin; paikoillaan polkemista, ärsyttävää junnaamista. Joka päivä on uusi eilinen. Samat rutiinit, samat sapuskat, samat aerobiset – sama kunto. On aivan sama vaikka tiedän homman hitaasti etenevän ja että kuukauden päästä tilanne on jo toinen. Nyt ei auta järkipuhe eikä vakuuttelut. Vian kun ei tarvitse suuren suuri jos se sijaitsee korvien välissä. Treenit kovenevat mutta ne hoituvat kyllä. Aerobiset ovat tasolla ”ei tunnu missään” ja ruokaakin on reilusti. Nyt suurin vääntö käydäänkin oman pään sisällä. Tää on tätä tautia. Treenataan pitkäjännitteisesti kaksi vuosikymmentä mutta kun kalenterissa lukee ”dieetti alkaa”, niin yht`äkkiä ei ole lainkaan kykyä viiveeseen.

 Valmennuskaksikkoni puhuttelee minua auringoksi – jokainen minut tunteva tietää, että olen yleensä se galaksin kaukaisin kiertotähti auringosta katsottuna .  Kyllä minä tiedän, että hyvä tästä tulee mutta se ei tule taaskaan helpolla, eikä tunnu mukavalta. Nyt mennään vielä kuitenkin mukavuusalueella. Tulokset tulevat sen myötä kun lakkaa tuntumasta kivalta. Niin kauan kun tuntuu kivalta, minua ei paljoa naurata... Kesällä voi sitten hymyilyttää muuten vaan kun on jätskitötterö molemmissa käsissä.

Tästä nyt tuli tällainen synkkämielinen väliraportti.

Yksi asia on sentään saatu eteenpäin eli kisa-asut on tilattu. Tuolta ne saapuvat rapakon takaa maaliskuun lopulla; toivottavasti... Sen verran voin sanoa, että uikkari on väriltään deep purple ja bikinit bright red. Elämäni kallein uimapuku ja bikinit, eikä ne päällä ole edes mitään asiaa veteen. Ja kertakäyttöisetkin vielä, huokaus.

Paino jotain 74.4kg

Hannu tuli sitten varta vasten vapaalta ottamaan viikon luontokuvat. Thanks. Maaoravan posket on vähän kaventuneet..

Pia