Torstai 16.4.

Huomenna lähtee juna kohti Helsinkiä... Laukut on pakkaamatta ja pöytä täynnä muistilappuja, joita en muista lukea. Opaskoiraa kaivattaisiin..

Eilen alkoi maalaus eli kisavärin, Pro Tanin, levitys; kerroksia niin monta kuin vain ehtii laitella ennen lauantaista iltapäivää. Viimeinen silaus tehdään sitten Dream Tan nimisellä mönjällä. Olen ollut melko vähällä sapuskalla pari päivää, ja tämä päivä menee myös n. tonnin kaloreilla.. Tyhjennellään tätä kroppaa - ja päätä... Huomenna sitten varovaista tankkausta, ja sitä jatketaan lauantaina sen mukaan miten kroppa reagoi. On tainnut jäädä tuo elopaino mainitsematta viimeisimmistä merkinnöistä, joten tässäpä tämän aamun lukema: 64kg. Juu, se on aika paljon. Huomenna se on vähän vähemmän mutta sitten suunta on taas ylöspäin lihasten täyttyessä - läskihän on taaksejäänyttä elämää tässä vaiheessa ja nesteetkin on pian veks ..

Tänä aamuna tein viimeisen aerobisen - tuntuu jotenkin käsittämättömältä.. Iltapäivällä käyn mutkan salilla ihan vaan kääntymässä. Treenit on treenattu. Olen tehnyt kaiken parhaani mukaan. Kävi miten kävi - mitään en voi jossitella, ja sen asian kanssa on helppo elää. Paremmaksihan tässä lajissa voi aina toki kehittyä... Kunto on - no, olen ehkä aika kriittinen  - sellainen ihan ok.. vaan kun sitä viikkoja ja kuukausia itseään katselee, niin lopulta ei näe mitään. Se "paksun" tytön psyyke pysyy vaikka runko kevenee. Asian todellisen laidan näkee vasta kun katsoo tätä projektia taaksepäin - sitten joskus kisojen jälkeen.

Tämä dieetti on tehty Hannun hyvässä valmennuksessa mutta muutoin tämä on ollut täydellinen yksinpurjehdus melkoisessa yksityiselämän myrskyssä. Tämä ei ole selitys vaan ihan vaan toteamus. Tyvenessä lopputulos olisi varmasti sama mutta mieli vähän keveämpi.

Yksi asia on näissä minun kisoissa ylitse muiden - nuo punaiset, bling bling kisabikinit.. Upeista tuli uskomattomat Päkkilän Marin käsissä. Mukavaa on myös se, että tänä vuonna takahuoneessa on tuttuja tyttöjä, joille toivon parasta menestystä kisoissa. Kyräily tai muu moska on joutavaa. 

Jahas, ja kuvan aika..

Oppimiskyvytön ja helevetin typerä täytyy olla, jotta vapaaehtoisesti ajaa itsensä yhä uudelleen ja uudelleen tähän kurjuuden maksimointiin. Ei tässä tunne itseään miksikään itsekurin ja tahdovoiman Jedi-Mestariksi vaan lähinnä ääliöksi. Sitä on jotensakin kyvytön elämään ns. kohtuudessa . Sitä se on tämä on/off-ihmisen elämä. Sitä pysyy ruodussa kun kaikki on tiukasti ohjattua ja strukturoitua mutta auta armias kun annetaan ns. vapaat kädet – mopo karkaa käsistä välittömästi. Kaikki menee överiksi. Ainakin joksikin aikaa, ja balanssin saavuttaminen on ihan älyttömän vaikeaa. Mistäkö tämä vuodatus nyt kumpuaa.. No toissa sunnuntain "tankkauspäivästä". Sitä edelsi neljän päivän tyhjennys, joka hoidettiin todella tarkasti ja vähän vielä pakkomielteisellä lisäkurituksella höystäen. Vaan sitten tuli se odotettu - ja pelätty - ”tankkauspäivä”. Hannu oli taas laatinut vaivaa nähden tarkat ohjeet, että mitä ja minkä verran. Ja minä arvasin jo aamusta, että luistonesto puuttuu kokonaan. Jos lapussa lukee 150g jäätelöä, ja Pingviini-askissa on viivat 50g välein – eli kolme väliä saisi ottaa - niin kuka söi koko askin ja melkein kuoretkin.. Eikä edes tuntunut missään.. Lisää vaan kun saisi. Tuhma tuhma tuhma. Aina se on sama juttu: täysii tai ei ollenkaan.

Minulle siis loppuaika pelkkää kurjuutta kiitos. Sillä se tämä hommakin etenee parhaiten.

Ja oikea huumoripläjäys on nautittu viikko sitten maanantaina.. Hain kisa-asut tullista... Ja tottahan toki tein kotiin päästyäni juuri sen mikä olisi pitänyt jättää tuonnemmaksi – kokeilin niitä; LOL ja LOL ja vielä kerran LOL. Asut on viimeisen päälle upeat; täydelliset suorastaan mutta taivahan tähden sitä tankkia, joka niitä sovitti... Voiko tämä katastrofi korjaantua enää kolmessa viikossa..

Askel on alkanut painaa ja väsy valtaa alaa. Treenit sujuvat edelleen hyvin mutta muu elämä takkuaa sitten senkin edestä. Kunpa kunto olisi yhtä kireä kuin hermo. Tämä ja ensi viikko, ja sitten jään kahden viikon lomalle. Jospa tilanne sen myötä aavistuksen korjaantuisi; lepoa ja häiriötöntä seinään tuijottelua  - vai feisbuukissako sitä tulee notkuttua.

Kuvia. Selkä on ihan jees, ja yläkroppa hiljalleen muutenkin mutta jokainen tietää missä se ongelma-alue useimmilla naisilla sijaitsee..

Pia

I can see the light.. Lieneekö jo kultsan kuumat valonheittimet, jotka kaukana siintää... Kuten alussa ennustin, niin vasta maaliskuu toi vähän valoa tähän pimeyteen; muutenkin kuin kirjaimellisesti. Siihen ei vaan omassa varjossa vaeltaessaan jaksa ikinä uskoa. Siksi täytyy vaan purra hammasta, tehdä ja tehdä, jaksaa ja jaksaa.. Sekin tässä hommassa on ihan persuksesta, ettei kokemuksellinen tieto homman kulusta, muiden vakuuttelut tai mikään muukaan tuo lohtua tai lisää uskoa. Ainut mikä lopulta tuo helpotuksen tähän on se hetki kun rasva alkaa käristä ja sen alta paljastuu kireää lihaa ja säikeitä. Sen muuten tuntee, kiristymisen nimittäin; sitä on hyvin vaikea kuvailla mutta olen yrittänyt kertoa miten lihakset muuttuvat ikään kuin ”kuiviksi ja narskuviksi”. Siitä alkaa se flow, jolla loppu mennään vaikka käsillä kävellen. Sitä jaksaa mitä vaan kun peilistä näkee, että työ tuottaa tulosta. No, ei nyt aivan.. mitään ulkopuolisia vaatimuksia tai interventioita en kestä edelleenkään. Jokaisella päivällä on rakenne, jota ei pidä kenenkään tulla rikkomaan..  Tämä on kohdallani 100% egosentristä hommaa. Muuta sitten muina aikoina.

Nyt on treenin ja aerobisen rinnalle nousseet jo sellaiset oudot aiheet kuin pukujen koristelut, koemeikit ja tukka auki / tukka kiinni pohdinnat.. . Nuo tuntuvat aika absurdeilta kun arki on jotain aivan muuta kuin bling blingiä.. Mutta: kohta on edessä se hetki kun suomenhevostammasta taiotaan prinsessa.. Laitan tuohon viimekertaisen kisanaamakuvan ak:sta.. Kuka hemmetti tuo oikein on? Ei voi kuin ihmetellä Sanna Liljamon kätten työtä.. Sanoo ihminen, joka ei omista yhtään meikkivoidetta tai huulipunaa.

Ja nyt mä vaan teen ja teen ja teen ja teen. Ja toivon ajan riittävän. Kisat kun on 18.4. oli kunto sitten mikä hyvänsä.. Seuraava mahdollisuus on sitten niinkin pian kuin syksyllä...

Ja kuvia –  seli selin kera eli tässä ollaan toista päivää ns. tyhjennetty kroppaa. Alla aamulenkki ja vasta syöty puuro; kunto niin pehmeä ja paineeton kuin olla voi. Fiilikset jostain aika syvältä ja poikittain .

Lopultakin – tämä ruho alkaa taipua tahtooni.. On se s...tana sitkeässä.. Mikä ihme se on, ettei voi hyvällä uskoa vaan täytyy aina mennä vaikeimman ja ankeimman kautta. Nyt on tarjoiltu nälkää ja liikettä oikein urakalla, ja kas kas; ”läski alkaa sulaa silmissä” tai ainakin silmin havaittavaa muutosta on tapahtunut. Se on näköjään pakko taas todeta, että kun hermo kiristyy, niin saman tekee myös kroppa. Vaan en ole leppoisa läskinäkään ja rapeana täysin sietämätön... Kenelle minustakaan on koskaan mitään iloa. Hirveä ämmä ...

Ja voi jukoliste tuota rinnejuoksua; kuolema tulee joku kerta – sen verran on pumpussa rytmit sekaisin jo viidennen nousun jälkeen. Läähätän ja läkähdyn.. Lumi ja liukkaus antavat kivan lisäefektin tuohon hommaan.. Kesällä rinteestä nousi aamuhämärissä kaveriksi n. miljardi hyttystä; nyt onneksi vähemmän.. Hmmm.. Onkohan minusta tulossa yltiöpositiivinen ihminen..

Mitenkäs menee muuten.. No, työt hoidetaan varsin ammatillisesti mutta muuten alkaa sivistyksen ohut pinta rapisemaan . Sitä alkaa olla sellaisessa kestoärtymyksessä, että kaikki ulkopuolelta tulevat ”ylimääräiset” vaatimukset tuntuvat sietämättömältä häirinnältä... Sitä on aivan omalla, itsekeskeisellä planeetalla. Minun aamulenkki, minun aamupuuro, minun treeniaika, minun broiskut, minun ananakset.. Me, myself and I.. Ihan vaan kolmestaan keskenämme...

Treenit sujuu miten sujuu; tehdään aina sen parhaan jaksamisen mukaan. Niistä ei todellakaan kannata tehdä ongelmaa enää tässä vaiheessa; lihat on tehty ja nyt ne täytyy vaan yrittää säilyttää loppuun saakka.  Aerobisesta ei saisi tulla tämän leikin pääasiaa mutta helposti se sen roolin ottaa; enemmän ja enemmän.. Aamulla, treenin jälkeen ja jos vielä illallakin pikkuisen.. Pikkupaniikki läpilöysästä kisakunnosta ajaa kyllä järjenvalon aika himmeäksi.

Kuvia olen luvannut ja ne tulevat tässä. Vähän on jo nårppa laihtunut - vaan ei vielä likikään tarpeeksi. Su aamupaino vielä aika tanakka.. 69kg.. . Pia

Vajaa kaksi kuukautta aikaa päästä kuntoon.. Se tietää kurjuuden maksimointia ja ankeita aikoja. Jos tottelee liha kuria, niin kyllä sen tekee läskikin. Hannu tekee suunnitelmat loppuajalle ja minä lisään päälle vielä pikkuisen ekstraa – siis liikuntaa, en evästä.. Maaliskuu saattoi taas minut ja mäenrinteen yhteen; kipitin tänään aamulenkin päätteeksi rinteeseen ja tein mitä täytyi. Kolme nousua.. Huomenna neljä ja silleen...Tuntuu kamalalta mutta toivottavasti takanäkymä on 18.4. sen arvoinen . Terveisiä sinne rinteen vieressä asuville ystäville; tätähän olette odottaneet...

Viime viikko oli poikkeuksellinen.. Ma-ke tyhjennettiin kroppaa ja sitten vähän tankattiin. Näin pitäisi saada kone käyntiin ja rasva palamaan. Nyt sitten alkaa loppukiri, jonka aikana pitäisi tapahtua pieni ihme – ja tapahtuuhan se kun laitetaan tapahtumaan.

Mielialasta turha sanoa mitään; tasaista pinnan kireyttä. Välillä hymyilyttää vaan se ei liity tähän. Peilit voisi peittää muutamaksi viikoksi; se on aina sitä vaille, etten tavaratalossakin laske peilien edessä housuja kinttuihin tai nosta puseronhelmaa korviin.. Salilla sitä jo tekee, eikä ollenkaan älyä, että täyspäisistä kuntoilijoista se saattaa olla hivenen erikoista käytöstä. Jotenkin sitä ulkoistaa itsensä omasta kropastaan; siitä tulee pelkkä tekemisen kohde ja esine. Sitä vaan katsastaa, että onkos vatsapaloja peittävä laardikerros ohentunut, eikä sen kummempaa mieti..

Onhan tämä kunto mennyt eteenpäin koko ajan - kisakunto on kuitenkin aivan oma juttunsa; siinä vaiheessa kun peilikuva alkaa miellyttää, niin ollaan vasta puolessa välissä.. Kisakunnossa ollaan silloin kun näyttää surkealta, mitättömältä, kuivalta ja laihalta – eikä nipistäessä jää sormien väliin kuin ohuesti nahkaa.

Tässäpä sitten kuva, jossa ei näy mitään (eikä ketään) järkevää... Paino, paino ja paino.. käväisi lukemassa 69.7kg ja pompsahti sitten tankkauksen jälkeen parisen kiloa ylöspäin.. Vaan sieltä se sitten vajoaa tämän viikon mittaan entistä alemmas.. Ja kuu on juustoa ja lehmät lentää...

Pia

Johan päästiin asiaan.. vanha tuttu tunne, nälkä, on saapunut elämääni.. Sitä onkin jo ehditty kaivata, koska se kertoo homman etenevän. Valitettavasti nälkä tulee usein kaverin kanssa, ja sen kaverin nimi on Kiukku... Kaikki sujuu kun arki rullaa ja ruokaa saa nenän eteen totutuin n. kolmen tunnin välein - vaikkakin vähänlaisesti. Viivytykset ja poikkemat ovat pahoja – sitä ei äkkinäinen usko miten kamalaksi näin mukava ihminen voi muuttua . Olen sanonut aiemmin ja sanon nytkin, että voisin asua dieetin(kin...) ajan ulkoluodolla tai majakkasaarella; sielläpä saisin äsytä itseni kanssa ihan rauhassa..

Treenit sujuvat mutta kyllä niissäkin alkaa jo olla merkkejä terävimmän kärjen taittumisesta. Hyvällä fiiliksellä pääsee entisiin tuloksiin mutta vähänkin huonompana päivänä jäädään auttamatta alle. Turha stressata; enempäänsä ei voi tehdä. Ei tämä mitään voimanostoa ole.

Aamulenkit ovat menneet autopilotilla. Niitä en sen kummemmin ajattele; painot nilkkoihin, kepit käteen ja tarpomaan. Kyllähän se usein väsyttää ja olo välillä melko epätodellinen. Tähän saakka hienoimmat lenkit on tehty täysikuun valaistessa reittiä; aikas upeeta. Voisihan sitä toki tehdä kaikenmoisia spurtteja, askelkyykkyjä ja ties mitä tehokasta kävelyn lomassa vaan ei nyt millään ole jaksanut. Tasaista taaperrusta pienessä rytmihäiriössä .

10 viikkoa.. vain, enää.. Voi taivas, kisathan on miltei huomenna.. Tässä kuitenkin kuvaa kuluneelta viikolta; niinpä.. hyppyrimäen rinteeseen taitaa käydä tankin tie..

Ostin sitten nilkkapainot, jottei elämä parin kadonneen kilon myötä kävisi liian kevyeksi.. 1.2kg kumpaankin nilkkaan ja reissuun. Tuntuma on alkuun erittäin maanläheinen. Yllättävän raskasta.

On ollut muutaman aamu, jolloin kunto on likinäköisin silmin ollut kohtuullisen nesteettömänä kohtuullinen . Hieno virke. Aamupuuron jälkeen se ”aamukunto” kuitenkin katoaa ja muuttuu löysyydeksi ja pehmeydeksi. Tämän lajin kirosanat... ja se kolmaskin pitää paikkansa eli värikin on kalpea... Lisäksi kun muistaa vanhan hokeman, etttei läskiä voi jännittää – ja tekee pistokokeita omalla kohdalla – niin pääsee oikein kunnolla rypemään fiiliksissä..

Pikkaisen tässä kiristetään ruuvia tämän dieetin suhteen; ei pahasti mutta sen verran, että tuntuu – ja toivottavasti kohta myös näkyy. 300 kaloria tullaan alaspäin; kaikesta nippaistaan pikkaisen – kokonaisuus säilyy ennallaan. Hannu on tarkka ja kaikki, eväät ja liikkuminen, on ohjelmoitu viimeisen päälle.. Mitä siis tekee valmennettava? Tuhmailee tietysti vähän . Vaan kyllä Hannu sen tietää.

Viime dieetin lopulla, kun elämä oli yhtä tuulikaapissa rättiväsyneenä märisemistä, puhuttelin itseäni isolla äänellä ja kyselin, että ollaanko sitä nyt onnellisia kun ollaan niin viimisen päälle rasvattomassa kunnossa..? En viitsi muistella mitä vastasin. Tässä sitä ollaan taas samassa suossa. Ihminen ei koskaan opi.

Juu, tää on myöhässä. Täytyy kuitenkin olla myös näitä... kuvia . Ei näistä se enempää. Painoa en ole nyt tarkkaillut. Viikonloppuna sitten.

Nyt tämä on juuri sitä mistä jo aiemmin kirjoitin; paikoillaan polkemista, ärsyttävää junnaamista. Joka päivä on uusi eilinen. Samat rutiinit, samat sapuskat, samat aerobiset – sama kunto. On aivan sama vaikka tiedän homman hitaasti etenevän ja että kuukauden päästä tilanne on jo toinen. Nyt ei auta järkipuhe eikä vakuuttelut. Vian kun ei tarvitse suuren suuri jos se sijaitsee korvien välissä. Treenit kovenevat mutta ne hoituvat kyllä. Aerobiset ovat tasolla ”ei tunnu missään” ja ruokaakin on reilusti. Nyt suurin vääntö käydäänkin oman pään sisällä. Tää on tätä tautia. Treenataan pitkäjännitteisesti kaksi vuosikymmentä mutta kun kalenterissa lukee ”dieetti alkaa”, niin yht`äkkiä ei ole lainkaan kykyä viiveeseen.

 Valmennuskaksikkoni puhuttelee minua auringoksi – jokainen minut tunteva tietää, että olen yleensä se galaksin kaukaisin kiertotähti auringosta katsottuna .  Kyllä minä tiedän, että hyvä tästä tulee mutta se ei tule taaskaan helpolla, eikä tunnu mukavalta. Nyt mennään vielä kuitenkin mukavuusalueella. Tulokset tulevat sen myötä kun lakkaa tuntumasta kivalta. Niin kauan kun tuntuu kivalta, minua ei paljoa naurata... Kesällä voi sitten hymyilyttää muuten vaan kun on jätskitötterö molemmissa käsissä.

Tästä nyt tuli tällainen synkkämielinen väliraportti.

Yksi asia on sentään saatu eteenpäin eli kisa-asut on tilattu. Tuolta ne saapuvat rapakon takaa maaliskuun lopulla; toivottavasti... Sen verran voin sanoa, että uikkari on väriltään deep purple ja bikinit bright red. Elämäni kallein uimapuku ja bikinit, eikä ne päällä ole edes mitään asiaa veteen. Ja kertakäyttöisetkin vielä, huokaus.

Paino jotain 74.4kg

Hannu tuli sitten varta vasten vapaalta ottamaan viikon luontokuvat. Thanks. Maaoravan posket on vähän kaventuneet..

Pia

Edellisellä dieetillä löytyi lääke joka sulatti laardit ahterista. Alla olevasta -07 kisakuvasta voi nähdä, että se on tehokas... Nyt kun kävelen sen ohi toivon, ettemme tällä kertaa kohtaisi. Rakas viholliseni – hyppyrimäen rinne. Pahoin kuitenkin pelkään, että maaliskuussa aamulenkki päättyy tuttuun tuskaiseen ylös-alas mäkijuoksuun. Se ei oikeasti naurata. Se sattuu. Muistelukin oksettaa.

Treenaaminen on saanut aina korostuneen tärkeän aseman silloin kun muu elämä tökkii. Kaaoksen keskellä tämä on aina niin selkeää, yksinkertaista ja omassa hallinnassa. Pää tuulettuu kun rähisee raudan kimpussa Sen enempää tarkentamatta totean, että  nyt on juuri sellainen vaihe elämässä. Toisinaan sitä miettii, että olisi kai sitä voinut elämässään jotain järkevämpääkin tehdä kuin siirrellä tuhansia tunteja rautaa eeskahtaalle. Vaan minkäs mahtaa jos tykkää. Olen kai vähän vajaa.

Kuvia kuvia.. Näistä ei nyt kyllä ole mitään iloa. Viikko on sen verran lyhyt aika, ettei siinä mitään dramaattista kireäksi räpsähtämista – valitettavasti – tapahdu. Hannu muka näkee edistymistä mutta niinhän sen kuuluu sanoa ihan virkansa puolesta . Paino n.74.9kg

 Ja alhaalla se kohtuullisen kirree persus ja säikeiset "takajalat".